RSS-linkki
Kokousasiat:https://hslfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hallitus
Esityslista 10.12.2025/Asianro 122
Hankintaohjeen päivittäminen
180/00.01.01/2021 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän hankintaohje
Hallitus 10.12.2025
Esittelijä | Vs. toimitusjohtaja Vesa Silfver |
Valmistelija | Johtaja Jussi M. Saarinen, jussi.m.saarinen@hsl.fi |
Hallitus on päättänyt HSL:n hankintaohjeen päivittämisestä viimeksi kokouksessaan 15.06.2021 § 69. Tämän jälkeen ohjeeseen on tehty ainoastaan teknisiä korjauksia, esimerkiksi kun Euroopan komissio on tarkistanut kahden vuoden välein kynnysarvoja.
Pääkaupunkiseudun kuntien jätehuoltoa ja joukkoliikennettä koskevasta yhteistoiminnasta säädetyn lain 3 §:n mukaan pääkaupunkiseudun kuntien alueella joukkoliikennettä hoitavaan kuntayhtymän toimintaan sovelletaan, mitä säädetään vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista annetussa laissa (1398/2016) säädetään. Kyseisellä lailla tarkoitetaan puhekielessä erityisalojen hankintalakia. Lain 13 §:n mukaiset 1.1.2026 alkaen voimassa olevat arvonlisäverottomat kynnysarvot ovat:
- 432 000 euroa tavaroita ja palveluja koskevissa hankinnoissa sekä suunnittelukilpailuissa;
- 1 000 000 euroa liitteessä C tarkoitetuissa sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa ja muissa erityisissä palveluhankinnoissa;
- 5 404 000 euroa rakennusurakoita koskevissa hankinnoissa; ja
- 5 404 000 euroa käyttöoikeussopimuksissa.
Lakia ei sovelleta kynnysarvot alittaviin hankintoihin.
Muutosesitys koskee hankintaohjeen kohtaa 3.1.2 Pienhankintojen hankintamenettelyt. Pienhankintaraja päivitetään vastaamaan johtajan hankintavaltuutta vastaavaa euromäärää (200 000 euroa).
Kilpailutusrajat 1.9.2021 alkaen:
- Tilaus: Alle 15 000 euroa
- Kevyt kilpailutus: 15 000–100 000 euroa
- Julkinen kilpailutus (julkinen kansallinen kilpailutus): Yli 100 000 euroa
- Julkinen kilpailutus (julkinen Euroopan laajuinen kilpailutus): Yli 443 000 euroa
Kilpailutusrajat 1.1.2026 alkaen (muutosehdotus tummennetulla fontilla):
- Tilaus: Alle 15 000 euroa
- Markkinakartoitus tai tarjouspyyntö vähintään kolmelle toimittajalle tai julkinen kilpailutus: 15 000–200 000 euroa
- Julkinen kilpailutus (julkinen kansallinen kilpailutus): 200 000–432 000 euroa
- Julkinen kilpailutus (julkinen Euroopan laajuinen kilpailutus): Yli 432 000 euroa
Tavoitteena on hyödyntää erityisalojen hankintalain tarjoamia mahdollisuuksia nykyistä laajemmin ja siirtää hankintojen valmistelun painopistettä pienistä hankinnoista arvoltaan merkittäviin hankintoihin. Muutoksella pyritään keventämään hallinnollista taakkaa, yksinkertaistamaan ja nopeuttamaan hankintaprosessia sekä varmistamaan, että resurssit kohdistuvat tärkeisiin isoihin hankintakokonaisuuksiin.
Nykyinen hankintaohje sitoo merkittävästi resursseja pienhankintoihin (alle 100 000 euroa), vaikka keskeistä olisi keskittyä suurempiin ja vaikuttavampiin hankintoihin. Muutos vähentää resurssitarvetta pienhankinnoissa ja ehkäisee tilanteita, joissa tarjouskilpailun kustannukset ylittävät kilpailuttamisesta saatavan hyödyn. Esitetty toimintamalli on edelleen tiukempi kuin lainsäädäntö edellyttää, mutta se mahdollistaa joustavamman ja tehokkaamman hankintatoimen toteutuksen.
Muutokset astuvat voimaan 1.1.2026 ja niitä sovelletaan sen jälkeen tehtyihin hankintapäätöksiin, vaikka hankintaprosessi itsessään olisi aloitettu jo aiemmin.
Hallintosäännön 9 §:n kohdan 8 mukaan hallitus päättää hankinnoista ja vahvistaa rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista.
Ehdotus
Hallitus päättää muuttaa hankintaohjeen kohtaa 3.1.2 perusteluosassa selostetulla tavalla.
Päätös
Liitteet 1. Hankintaohje (saatavilla kirjaamosta)