RSS-linkki
Kokousasiat:https://hslfi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hallitus
Esityslista 24.03.2026/Asianro 33
Lausunto Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelmasta
64/00.02.03/2026 Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelma
Hallitus 24.03.2026
Esittelijä | Vs. toimitusjohtaja Vesa Silfver |
Valmistelija | Johtaja Johanna Wallin, etunimi.sukunimi@hsl.fi |
Helsingin kaupunginhallitus on pyytänyt HSL:ltä lausuntoa Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelmasta. Erittäin heikkokuntoinen silta tulee uusia kiireellisesti. Hankkeen toteuttamiseksi on välttämätöntä katkaista metroliikenne hankealueella. Metroliikenteen katko kestää tämänhetkisen arvion mukaan seitsemän kuukautta. Kalasataman metroasema on suljettuna metrokatkon ajan, ja lisäksi noin kaksi kuukautta ennen katkoa sekä kaksi kuukautta metron liikennekatkon jälkeen.
Vuodelle 2027 suunnitellusta liikennekatkosta on tulossa HSL:n historian suurin poikkeusjärjestely. Kyseessä on metroliikenteen kuormitetuin osuus, jossa kulkee päivittäin yli 40 000 matkustajaa. Liikenteen poikkeusjärjestely tulee aiheuttamaan merkittäviä vaikutuksia kaupunkilaisten arkeen, sekä HSL:lle.
Metrosillan uusimisen aikana turvataan joukkoliikenteen yhteydet, vaikka palvelutaso tulee paikoin heikentymään ja matka-ajat pidentymään. Periaatteena korvaavan liikenteen järjestämisessä on tiheän metroa korvaavan bussilinjan hankinta Hakaniemen ja Herttoniemen väliselle osuudelle sekä nykyisen muun joukkoliikenteen verkoston vahvistaminen ja pienet reittimuutokset Herttoniemen ja Pasilan välillä sekä Itä-Helsingin ja junaradan (päärata) välillä. Lisäksi Kruunusiltojen raitioliikenne aloitetaan ennen Kalasataman metroaseman sulkemista, ja raitioliikenteellä pystytään tarjoamaan suorat yhteydet Kalasatamasta keskustaan sekä Laajasalosta keskustaan ja Pasilaan.
Kokonaisuudessaan Junatien metrosillan uusiminen tulee vaikuttamaan negatiivisesti HSL:n talouteen. Sillan uusimisesta korvataan infrasopimuksen mukainen osuus, liikennöintikustannukset kasvavat sekä lipputulot vähentyvät. Alustavan arvion mukaan infrasopimuksen mukaiset pääoma- ja korkokustannukset ovat keskimäärin noin 3,17 miljoonaa euroa vuodessa. Korvaavan liikenteen järjestämistä ja muita bussiliikenteen poikkeusjärjestelyitä varten on varattu 21,4 miljoonaa euroa. Lopullinen kustannustaso tulee vielä tarkentumaan.
Liikenteen turvallisuus on ensisijaista, jolloin heikkokuntoinen silta tulee uusia sen tarvitsemalla aikataululla, eikä sillan uusimista viivästyttämällä pystytä poistamaan sen aiheuttamaa liikennehaittaa. HSL pitää saamiensa tietojen perusteella sillan uusimista välttämättömänä, jotta metroliikenteen toimivuus ja turvallisuus voidaan varmistaa.
Ehdotus
Hallitus päättää antaa Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelmasta liitteen mukaisen lausunnon.
Päätös
Liitteet Lausunto Junatien metrosillan uusimisen hankesuunnitelmasta (luonnos)